05.11.2010

Yhä useampi löytää erämaahan

Sallan rekisteröidyt yöpymisvuorokaudet ovat kasvaneet koko alkuvuoden ajan. Salla on ainoita Lapin matkailukeskuksia, joissa kasvu on jatkunut huolimatta matkailualaa haitanneesta taantumasta.

 

Ajalla tammikuu-elokuu 2010 Sallan yöpymiset lisääntyivät 9,3 % verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Samalla aikavälillä Salla oli Lapin eniten kasvanut matkailukeskus. Yöpymisvuorokausien lisääntyminen johtuu pääsääntöisesti kotimaisten kävijöiden määrän lisääntymisestä, joka on prosenteissa mitattuna peräti 21,2 %. Kansainvälisistä matkailijoista saksalaisten ja espanjalaisten kävijöiden määrä on noussut. Vaikka kasvu jatkuu, lupaa Salla silti säilyä idyllisenä, erilaisena ja erämaisempana vaihtoehtona suurille matkailukeskuksille.

 

Vuosittain Sallassa on noin 85000 rekisteröityä yöpymisvuorokautta ja matkailijat viipyvät Sallassa keskimäärin 5 vuorokautta. Yhä useammat Sallan kävijät ovat menettäneet osan sielustaan Sallaa ympäröivälle villille erämaalle ja sen omaperäiselle kansalle ja palaavat vuosi toisensa jälkeen lomalle keskelle ei mitään, kauaksi kaupunkien kiireestä ja melusta.

« Takaisin



Facebook Twitter
9/12

Matka vanhaan Sallaan

1990-luvun alkupuolella kävi Sallan linja-autoasemalla kova kuhina. Napapiirin Retkeilyn järjestämälle matkalle oli lähdössä suuri joukko ihmisiä, joiden määränpäänä oli rajantakaiset kotiseudut. Monelle se oli ensimmäinen ulkomaanmatka, vaikka se tehtiinkin omalle syntymäpaikalle....