Jotospolku

3,8 km. Päiväretki. Reitin vaativuusluokka: keskivaativa.

Reitin palveluvarustus

Reitillä matalat reittimerkit, joissa punaiset päät. Välillä yksi taukopaikka lammen rannalla, missä on laavu ja tulipaikka. Reitillä ojan ylityksiä ja hete, joista voi ottaa vettä sekä lampi, josta saa keittovettä.

 

Arvio reitin kulkemiseen kuluvasta ajasta

1 -2 h.

 

Ulkoilulajit, joihin reittiä voi käyttää

Kesämaan aikaan patikointi ja lumisena aikana hiihtovaellus.

 

Reitin olosuhteet, niiden aiheuttamat riskit ja varustautuminen

Reitti kulkee Poropuistolta lähdettäessä aluksi tienpohjaa ja jatkuu sen jälkeen kapeana pääasiassa helppokulkuisena polkuna. Paikoin polulla on kuitenkin jyrkkiä ja epätasaisia kohtia. Märimmissä paikoissa pitkospuut. Kesäaikana suositeltavimmat jalkineet ovat vaelluskengät tai kumisaappaat.

 

Luonnonympäristön kuvaus

Luonnonympäristö pääasiassa talousmetsää ja kuivaa kangasta. Kosteammilla osuuksilla ja ojanvarsissa rehevämpää lehtomaista metsää ja suota.

 

Kulttuuriympäristön kuvaus

Jonkin verran tunturimaisemia. Väliltä yhdyspolku kotieläintilalle.

 

 

Saavutettavuus

Sijaintikunta: Salla. Sijaitsee Sallatunturilla. Lähtöpaikka reitille Sallatunturin matkailukeskuksesta, missä opasteet reitille (Opasteet: Ruuhitunturi, Aihkipetsi, Poropuisto) tai Poropuistosta, n. 14 km Sallasta Kuusamoon päin (Opaste: Sallatunturi)

 

 

Muuta reitin käyttäjälle tiedotettavaa

Jotospolusta ei merkintää missään opasteissa ja viitoissa. Jotospolku onkin oikeastaan yhdyspolku Sallatunturin matkailukeskuksen ja Poropuiston välillä.

 

 

Video: Raikasvetinen Sotkan Ämmin lähde poreilee Ruuhitunturin ja Jotospolun patikkareittien varrella Sallassa.

Perustiedot
Yhteystiedot

puh +358 (0)400 269 838

Kotisivulle »

Myllytie 1
98900 Salla

Facebook Twitter
1/12

Maailman vanhin suksi

 
Jaska Repo löysi Sallan Särkiaavalta 1938 viemäriojaa kaivaessaan noin 1,5m syvyydestä särkyneen puuesineen. Sitä pidettiin aluksi reen jalaksena, mutta pohjasta löytynyt ura eli olas todistaa sen olleen suksi. Radiohiilitutkimuksissa suksen mitattiin olevan noin vuodelta 3245eKr...