06.11.2007

Kekkosen vierailu

Kekkonen oli suuri Lapin ystävä ja tutustui mielellään paikalliseen väestöön Sallassa vieraillessaan.
Sallan käynnillään hän kävi Vihtori Vuorelan luona kahvilla. Emäntä oli silittänyt oikein valkoisen pöytäliinan pöytään. Kekkonen kahvia juodessaan läikytti sitä vahingossa myös valkoiselle pöytäliinalle. Hän pahoitteli tapahtunutta emännälle, joka tietenkin tuumasi, etteipä tuo haittaa, eihän tuossa mitään vahinkoa ole tapahtunut.
Hetkisen kuluttua myös talon isännälle kävi vahinko ja kahvi läikät levisivät valkoiselle liinalle. Emäntä moitti tuohtuneena miestään että " Siinä toinen tohelo..."
Vierailu sujui kuitenkin mukavissa merkeissä loppuun saakka.
Ja eipä aikaakaan kun Vuorelan emännälle tuli paketti pääkaupungista ja oikein presidentin kansliasta.
Paketissa oli kaksi valkoista pöytäliinaa ja allekirjoituksena: Se ensimmäinen tohelo.

« Takaisin



Facebook Twitter
8/12

Tuntsan Palo

Vuonna 1960 näki Luoja tarkoituksenmukaiseksi ja tarpeelliseksi polttaa osan Tuntsan metsistä. Olin nukkumassa, kun palopäällikkö Yrjö Tervo tuli herättämään koputtamalla ikkunaan. Hän kertoi, että minun piti lähteä Tuntsalle paloa sammuttamaan. Lähdettävä oli. Ajelin Kota-Anttiin....