Kiviä panssariestelinjalle
Sallan Sarviselässä asuva
Veikko Hämäläinen ajoi kuorma-autolla estekiviä kirkonkylän linjaan syksystä
1940 seuraavan vuoden huhtikuuhun saakka. Estekiviä ajettiin kymmenellä
kuorma-autolla...
Näyttely jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa kerrotaan vuosisadan alun elämästä ja elinkeinoista Kuolajärvellä. Rajan pinnassa on aina liikehditty puoleen ja toiseen. Suomen itsenäistymistä edeltävät vuodet olivat myös Kuolajärvellä vaiherikkaita kassinajoineen ja itsenäistymisen jälkeiset vuodet läskikapinoineen sekä Muurmannin legioonalaisineen.
Näyttelyn toisessa osassa siirrytään sota-aikaan. Talvisodan alkaminen muutti Sallan elämän ratkaisevasti. Kodit ja kotiseudut jouduttiin jättämään lopullisesti. Sotavuodet olivat hyvin raskaita taisteluineen ja evakkomatkoineen.
Sallalaiset ovat kuitenkin aina olleet "katajainen kansa" ja suunta on ollut aina ylöspäin. Näyttelyn kolmannessa osassa keskitytään jälleenrakennukseen, joka oli valtava urakka. Ankaran työn tuloksena Sallasta tuli kuitenkin maan suurimpia maidontuottajakuntia 1960-luvulla.
Museon 1-vuotissynttäreiden kunniaksi avattu uusi Savotta-osio kertoo metsätalouden elinkaaren Sallassa museon aikajanan puitteissa.
| opening hours | Syys - toukokuu ti-pe ja su klo 10-16 Kesä - elokuu ti-su klo 10-18 |
|---|---|
| Kielet | Englanti |
|
puh 040 579 0762
Savukoskentie 12 |